Sanna Äikää Uutisvuoksi 4.4.2026:

Imatralla ajetaan SM-rallia 22.–23. toukokuuta. Rallin järjestää Imatran Urheiluautoilijat.

SM-sarja tuo Etelä-Karjalaan maan parhaat rallikuljettajat sekä tiimit. Osakilpailu toimii kesäkauden avauksena ja on samalla rallin SM-kauden neljäs kilpailu.

– Tulossa on ihan koko Suomen kärki. Mukana on rallin ykkösnimiä Esapekka Lappia myöten, Imatran Urheiluautoilijoiden puheenjohtaja Jarmo Vesterinen kertoo.

Imatran SM-rallien koko yleisötavoite on 10 000 katsojaa. Vesterisen mukaan toukokuun kisajärjestelyt ovat jo hyvällä mallilla.

– Olemme saaneet talkoolaisia melko hyvin värvättyä kisajärjestelyihin, Vesterinen kertoo.

Kilpailun tarkka reitti julkaistaan yleisölle tapahtumaviikolla. Reitin kokonaispituus on noin 340 kilometriä, josta erikoiskokeita on kahdeksan. Yhteispituudeltaan erikoiskokeet ovat noin 87 kilometriä.

Reitti koostuu kolmesta lenkistä. Ensimmäinen suuntautuu Joutsenon alueelle. Joutsenossa ajetaan kaksi erikoiskoetta.

– Joutsenossa ajetaan Vesikkolan ja Lipiälän alueilla, Vesterinen kertoo.

Vesterisen mukaan Joutsenon erikoiskokeiden talkooporukka koostuu Joutsenon Kullervon väestä sekä metsästysseuroista.

Kilpailun toinen ja kolmas lenkki kulkevat Ruokolahden ja Rautjärven maisemissa.

– Ahjärvellä ja Kuokkalammilla ajetaan ainakin, Vesterinen kertoo.

Imatran kaupunkialueella ajetaan kahteen kertaan yleisöerikoiskoe, jossa kisataan Niskalammen alueella.

– Sinne yleisön on helppo saapua, ja odotammekin Niskalammen erikoiskokeelle tuhansia katsojia, Vesterinen kertoo.

Vesterisen mukaan Niskalammelle suunnitellaan ilmaisia bussikuljetuksia.

Yleisö pääsee rallitunnelmaan myös Imatrankoskella, jossa sijaitsevat kilpailun lähtö ja maali. Myös palkinnot jaetaan Imatrankoskella.

Rallin kilpailukeskuksena toimii Imatran Valtionhotelli, jonka kongressisiivessä sijaitsevat kilpailutoimisto, mediakeskus ja kilpailun johtokeskus.

Huoltoparkki sijaitsee Ukonniemen urheilukeskuksen alueella Karhumäellä. Kilpailijat käyvät siellä kahdella huoltotauolla. Huoltoparkki on avoin yleisölle.

Rallin SM-sarjassa kilpaillaan viidessä eri luokassa, joista kolmessa (SM1, SM2 ja SM5) ajetaan nelivetoisella kalustolla. Jokaisessa luokassa kruunataan mestarit sekä kuljettajien että kartanlukijoiden osalta. Lisäksi tiimit voivat nimetä kaksi kuljettajaa per kilpailu keräämään pisteitä tiimimestaruuteen.

Aivan äskettäin Imatralla ei ole SM-tason rallia ajettu, koska edellinen kisa oli 1980-luvulla. Toukokuussa 2024 Imatralla ajettiin F-Cupin kilpailu ja viime vuoden tammikuussa toinen. Sitä ennen Imatralla koettiin rallia vuonna 2014, jolloin järjestettiin Imatran Urheiluautoilijoiden 50-vuotiskisat.

Categories: Uutiset